Keittiöpuuhissa

Meillä on pari päivää ollut innokkaita pieniä leipureita talossa. Vähän kaaostunnelmissa tuo leipominen välillä menee, mutta lopulta on kuitenkin niin hieno nähdä, miten lapsi silmät loistaen kertoo laittaneensa ruokaa “ihan itse!” Kuvassa olevat nallet tehtiin pikkuserkun synttäreille tuliaisiksi. Ja vielä toinen annos itselle naposteltaviksi :-)

Nämä maapähkinävoinallet ovat olleet tosi hauskoja sekä tehdä että syödä, ja käyvät mukavasti vaikkapa välipalasta. Hollannissa maapähkinävoita syödään innokkaasti vähän kaiken kanssa, joten miksei siis riisimuroillakin ;-) Maapähkinävoinalleihin tarvitaan

40g (n.2,5dl) riisimuroja
1/4 dl tomusokeria
2 rkl seesaminsiemeniä
100g sileää maapähkinävoita
40 g voita
koristeluun lisäksi suklaanappeja, värillisiä pastilleja ja sokeri- tai suklaakuorrutetta

Riisimurot, tomusokeri ja seesaminsiemenet sekoitetaan kulhossa. Maapähkinävoi ja voi sulatetaan kattilassa ja kaadetaan murosekoituksen päälle. “Taikinasta” muotoillaan noin kahdeksan pyöreää kakkusta, jotka koristellaan karkeilla ja kuorrutteella. Lopuksi kakkuset laitetaan jääkaappiin kovettumaan vähintään puoleksi tunniksi.

Tämä ohje on kirjasta “Äidin kanssa keittiössä”, jonka on kirjoittanut Annabel Karmel. Hänellä on kattavat lasten ruokailuun keskittyvät sivut osoitteessa www.annabelkarmel.com, josta löytyy myös muita kivoja ruokaohjeita.

  4 comments for “Keittiöpuuhissa

Comments are closed.