Nämä säärystimet on neulottu mukavan pehmeästä ja lämpimästä silkkivillalangasta. Kesäinen paljain varpain juoksentelu aiheuttaa meillä helposti jalkasärkyä, joten säärystimet olivat oikein tarpeellinen kesävaruste. Eiköhän niille käyttöä tule näin syksylläkin.
Category: Ellan
1800-luvun vaatteissa
Tein nämä vaatteet yhtä pientä lyhytelokuvaa varten. Mun pääasiallinen tehtäväni kuvauksissa oli meikkauksesta huolehtiminen, mutta pääsimme vähän kameran toisellekin puolelle palloilemaan :D
Kesä män jo
Ja nyt vasta saan aikaiseksi laittaa kuvia kesän käsitöistä. Semmoista se sitten on. Tässä on ensimmäiseksi hiuslenkki, johon olen tehnyt kanzashi -kukan. Keskellä on koristeena kaksi nappia. Jostain syystä aina näin syksyisin tekisi mieli leikata hiukset lyhyemmiksi, tai vaikka otsatukan. Sitä voikin puntaroida tässä seuraavan kuukauden. Leikkaisiko vai eikö leikkaisi? Saas nähdä :)
Amigurumipupu vaaleanpunaisissa pöksyissään
Tämä pupunen hyvin pikkuinen oli ensimmäinen amigurumini, jossa yhteen piti liittää useampi osa. Ei ihan heti onnistunut – toinen korva sijaitsi ensin keskellä päätä :D Sitä varten sijoituspaikka kantsii siis merkitä nuppineulalla… Mandariinipuun alta lekottelemasta pupunen matkasi eilen kummitytön synttäreille. Hip Hip Hurraa! Ilmainen ohje löytyy täältä: http://www.littlemuggles.com/
Kaksipuolinen esiliina
Pitkästä aikaa olen löytänyt vähän aikaa ommellakin. Tässä lopputulos – uusi esiliina itselleni. Esiliina on toiselta puolelta farkkukangasta, toiselta kuviollista puuvillakangasta. Siis varsin paksu. Ei pitäisi heti mennä tiskivedet puserolle :) Ja mielialan (tai paidan värin) mukaan voi vaihtaa mieluisamman värin etupuolelle.
Pikkuruisia isoäidinneliöitä
Isomman isoäidinneliötyön välivirkkailuna innostuin kokeilemaan samoja neliöitä minikoossa. Viime kesänä näin tällä tavalla tehtyjä korvakoruja. Minä kun en korvakoruja käytä niin tuli sitten rannekoru. Ja toisesta tuli kirjanmerkki. Tämä kirja tosin odottaa vielä lukijaansa. Kyseessä on siis Marina Lewyckan “Meidät on kaikki tehty liimasta”. Tykkäsin todella paljon ensimmäisestä “Traktorien lyhyt historia ukrainaksi”. Toisesta (Muu maa mansikka) en niinkään, joten tälle…
Piip <3 Piip
Näiden hiirulaisten ohje on kirjasta “Supersöpöt maskotit – yli 35 valloittavaa virkkuuohjetta”. Siellä oli kaikenlaisia muitakin tosi kivoja ohjeita. Ja tarpeeksi selkeitä, että ensikertalaiseltakin onnistui. Seuraavaksi pitäisi kuulemma virkata Pete Marsu :) Hiirulaiset jatkavat nyt agenttiseikkailuja (pientä inspiraatiota elokuvasta G-force)…
Keväiset villasukat
Ja montako erilaista kuva-asetelmaa niistä saa :)
Pieni tilkkutyyny
Tein tämän tyynyn miehen kummitytölle synttärilahjaksi. Aikaa ajatuksesta bileisiin ei ollut kovin paljon, joten tein siitä vähän pienemmän. Tyynyn koko on noin 22×22 cm. Huomasin, että tällainen pikkutyynyhän olisi kätevä tehdä itsellekin. Sen voisi sujauttaa käsilaukkuun, ja ottaa esiin, kun tarvii vähän levähtää vaikka aamuluennolla tai bussissa ;) Havainnollistavana kuvituksena “väsähtänyt ompelija” …
Islantilaisneule
Olin syksyllä kurssilla, jolla neulottiin islantilainen kaarrokeneule. Työ jäi vähän kesken, mutta tänään sain purettua ja neulottua kauluksen uudestaan. Sen verran isommaksi, että mahtuu hyvin pään yli menemään. Ihania ilmaisia islantilaisneulemalleja löytyy esimerkiksi tällaiselta sivulta: http://www.istex.is/english/free-patterns/ Tai oman mallin voi suunnitella tällä sivulla: http://www.knittingpatterns.is/#/Design Kannattaa kokeilla! Ei ole oikeastaan ollenkaan niin vaikeaa, kuin voisi ensialkuun luulla. Neulotaan yhtenä kappaleena alhaalta…
Furoshiki kokeilu
Joku aika sitten Finlaysonilta sai mukaansa tuollaisen elefanttisalkun Furoshiki-taitteluohjeineen. Rupesin nyt joulun alla tonttuillessa testaamaan, miten taittelu minulta onnistuu. Lahjapakettiin kääritään niin ikään japanilaishenkinen kanzashi-pinni, joten ajatus on, että sisältö ja paketti vähän niinkuin mätsäisivät. Pinni on taiteltu oranssista silkkikankaasta. En selvinnyt ihan pelkällä paperiohjeistuksella, mutta youtuben avustuksella lopputulos on mielestäni ihan hyvä. Tässä vielä linkki paperiohjeisiin: http://www2.finlayson.fi/joulu/opi-furoshiki#.UNNsRIaZiUk
Virkattu heijastin heilumaan
Bloggarimarket on nyt käyty ja hauskaahan siellä taas oli. Mun “hittituote” oli ilmeisesti nämä heijastimet :D Olin suunitellut, että laitan ne itse joululahjoiksi, jos eivät mene, mutta ei mulle jäänytkään yhtään! (No paitsi tämä joka oli takissani kiinni ja joka oli vähän niinkuin koekappale). Eipä haittaa – niitä on kiva virkata lisää vielä joululahjoiksikin :) Ruokalappusia löytyy edelleen Baobabin verkkokaupasta…