Rakeita taivaan täydeltä, välissä ihan vaan vesisadetta. Tällä säällä maistuu lämmin kanakeitto, joka tosin oli säätiedotusta katsomatta suunniteltu jo eilen päiväruuaksi. Tämä keitto on tehty puoleentoista litraan vettä, johon lisätään pilkottua kanaa, pari porkkanaa ja yksi purjosipuli sekä muutama luomukanaliemikuutio. Noin puolen tunnin kiehumisen jälkeen keittoon lisätään makaronit (määrän ja muodon voi laittaa oman maun mukaan), ja keitetään vielä makaronien…
Month: April 2011
Metsän tuoksua
Nämä kuvat on näpsäisty kevätpäivän metsäretkeltä. Vipeltäviä muurahaisia, valtava pörisevä kimalainen ja ah niin paljon ihania mielenkiintoisia keppejä. Miten näistä edes osaa valita? Paras vaan yrittää haalia ne kaikki mukaan! Paitsi nyt ei enää sormet riitä, hmmm. Ehkä muutaman voisi antaa tukijoukoille kannettavaksi. Itse en jaksanut olla ihan yhtä riemuissani keppivalikoimasta ;-) Mutta se tuoksu… Märän, talvesta heräilevän, karikkeisen metsänpohjan…
Ruokalappu pääsiäiseksi
Olin saanut tällaista kangasta, jonka kuvio on elokuvasta “Nemoa etsimässä”. Leikkasin kankaasta kohdan, jossa kaverukset ovat yhdessä uiskentelemassa, ja siitä saatiin uusi hauska ruokalappu pääsiäiseksi.
Dinner for two
Hyvää Pääsiäistä ja ihanaista kevään alkua! Kuvaan päässyt toinen meidän saamista pääsiäiskorteista, ja minä kun en ymmärtänyt lähettää ainuttakaan. Tämä ehkä käynee samalla jossain määrin kollektiivisesta pääsiäiskortista, kaikille tasapuolisesti samanlainen :-) Ja vieraille kiitos hienosta hedelmäkulhosta – sehän sopii pääsiäispöytään paremmin kuin hyvin. Ruuan kuvaaminen on mielestäni hirmuisen haasteellista. Jos siis ajatuksena, että annos näyttäisi kuvassakin herkulliselta. Tässä on vähän…
Hauska lastenkirja
Löysin tämän kirjan Suomalaisen kirjakaupan tarjouksista pari päivää sitten. Nyt kun se on jo pari kertaa luettu läpi, siitä on tullut meillä uusi suosikki. Paljon kivoja, värikkäitä kuvia ja yksityiskohtia, jotka ovat hauskoja myös aikuisen mielestä. Monesti lastenkirjat voivat olla vähän puuduttavia, kun niitä lukee kymmenettä kertaa peräkkäin eikä tarinassa ole turhan paljon mitään mutkia. Mutta tämä oli juuri sopivan…
Loikoilua
Voi kun ulkona olisi kaunis keväinen päivä, mutta me ollaan kaikki liian kipeitä ulkoilemaan. Pari päivää oltu kotona, ja flunssa iskenyt taas – ei kiva :-/ Onneksi ei ole mitään tähdellistä hommaa, vaan voi hyvällä omallatunnolla loikoilla sängyn päällä ja lukea hömppälehtiä :-)
Kevätterveiset Hollannista
Suomessa ollaan taas, mutta fiilistelynä vielä muutama kuva Hollannin keväästä. En oikein muistanut pitää kameraa mukana, joten nämä ovat suurin piirtein ainoat maisemakuvat, mitä tuli otettua. Vähän harmi, sillä olisihan sitä kuvauksellisempiakin kohteita ollut. Tulppaanit olivat juuri alkamassa kukkimaan, ja puut vihertämään, oli oikein kaunista. Täytyy sanoa, että olin hiukan toivonut, että kotona lumet olisivat tällä välin jo sulaneet… Niin,…