Month: February 2011

Maatuskaperhe lähtee kaupungille

Oltiin lauantaina ystäväperheen kanssa kaupungilla syömässä ja kahvittelemassa.  Oli oikeastaan työlounas, mutta lapset pitivät oman leikkikokouksensa samalla, joten meno oli sen mukainen. Onnea ovat lapsiystävälliset ruokapaikat, joissa on leikkimisellekin tilaa :-)  Uusi ruokalappu pääsi tietysti mukaan pitämään vaatteet puhtaina. Olen kokeillut tätä samaa kangasta valkoisen ja punaisen reunan kanssa, mutta oma suosikkini on tämä tummansininen. Valkoinen oli myös kiva, mutta sopii mielestäni paremmin taskuttomaan versioon.

Dankjewel

Kiitos The Gorgeous Blogger -tunnustuksesta K. Oli hauska miettiä vastauksia näihin. Ne muutama blogi, joita itse luen, ovat saaneet tämän jo varmaan sata kertaa, joten en taida laittaa tätä enää eteenpäin. Mutta kaikki nuo lukemistoni blogit ovat ihania ja ansaitsevat toki ehdottomasti olla gorgeous :-) 1. Milloin aloitit blogisi? Lokakuussa 2010 eli huimat neljä kuukautta sitten 2. Mistä kirjoitat blogissasi…

Pikkuinen peitto

Kyllähän siitä lopulta tuli peitto. Ajattelin, että tämä olisi hyvä laittaa lisäpeitoksi vaunuissa istuessa tai vaikka autonistuimessa. Tällä hetkellä se on tosin ollut piknikvilttinä, kun on leikitty retkelle lähtöä. Pienellä harhautuksella sain sentään napattua muutaman kuvan, joissa kukaan ei istu sen päällä :-) p.s. Illalla kun kirjoin vielä nuo kukkaset koristeeksi, tuli ehdotus että eikö siihen voisi mielummin laittaa panssarivaunuja……

Iltapäivän rauhaa

Lapset päiväunilla, ja itsellä muutama hetki istua itsekseen pöydän vieressä. Henkäistä, katsella aurinkoista talvimaisemaa ja rauhoittua vähän. Minä rakastan kaikenlaisia smoothie/fruitie -juomia, joten sellainen oli hyvä kaveri tähänkin tuokioon. Kotona ei ollut kovin paljon mitään, mutta onneksi näistä saa vähälläkin tosi hyviä. Tässä versiossa on pari banaania, omena, kauramaitoa ja kaakaota. Nami :-)

Hätävarapaperia

Mitä tehdä silloin, kun keskellä yötä huomaa, että talossa ei ole yhtään lahjapaperia? Aamulla pitäisi lahjan olla paketissa, ja kaikki komerot on pengottu. Ei sitten palastakaan, edes edellisvuotisia ryppyisiä joulupapereita. Vaihtoehtoina olisi… vessapaperia, leivinpaperia, sanomalehtiä… ei, ei käy. Tässä on minun tämänkertainen ratkaisu: tulostuspaperia, paaaljon teippiä sekä irtileikattuja kuvia paperikorista löytyneestä vanhasta mainoskirjeestä. Ajoi ihan asiansa, ja lapset olivat innoissaan…

Retrotyttöjä ja -poikia

Tänään ollaan keltaisia. Niinkuin auringon säteet, jotka aamulla herättivät verhon raosta kurkistamalla, pikkuvarpaita kutittelemalla :) Tämän hauskan kankaan sain lahjaksi ystävältä, joka oli kirpparilla kierrellessään ihastunut reippaaseen kuvioon. Ja sepä sopiikin oikein hyvin näihin meidän pikkulappusiin. Yhteen lappuun mahtuu juuri sopivasti yksi tarina… vaikkapa “Päärynämetsän tyttö ja Siili Nappulanenä” tai “Poika ja ankkaperheen aarrekätkö”. Tytön piti tulla tarkastamaan, että mitä…

Maatuskoja & Suklaakorvaisia pupuja

Onpa ollut kiireinen viikko takana. Mukamas. Oikeastaan olen varmaan vaan yrittänyt keksiä kaikkea korvaavaa toimintaa, ettei tarvitsisi tarttua maailman kuivimpaan tenttikirjaan. Plääh ;-) Silloinhan voi esimerkiksi ommella uusia ruokalappuja tytölle… Tämä maatuska-kangas on mielestäni aivan ihana! Niin kaunis ja iloinen. Siitäkin saatiin taas taskullinen ja taskuton versio. En oikein osaa päättää kummasta tykkään enemmän, kun molemmissa on puolensa. Taskullinen alkaa…